Näytetään tekstit, joissa on tunniste tiineys. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tiineys. Näytä kaikki tekstit

torstai 22. helmikuuta 2018

57. vrk - Lämpöjä

Aloitin eilen lämmön mittaamisen. Aamusta sain lukemaksi 37,6 ja illasta se olikin jo normaalina eli sen 38 astetta. Koiran normaali lämpöhän on suunnilleen 38-39 astetta riippuen siitä mitä koira on juuri tehnyt. 

Ennen synnytystä koiran lämpö laskee progesteronin tason jyrkästä laskusta johtuen. Se menee reilusti alle 37 asteen. Laskusta synnytys käynnistyy yleensä noin 1-1,5 vuorokauden sisään. Tämän vuoksi koiralta mitataan lämpöä viimeisimpinä päivinä, jotta voidaan paremmin ennustaa synnytyksen alkamista. Minun tytöillä yhtä kertaa lukuun ottamatta lasku on ollut hidas ja lämpö on pysynyt pitkään alhaalla. Toki muitakin oireita on, esim. syömättömyys ja suolen tyhjentäminen. Tosin esim. Super superahneena koirana söi vielä samaisena päivänä, kun synnytys käynnistyi. Mikään ei siis ole kiveen hakattua. 

Siru syö edelleen hyvällä ruokahalulla ja on muutenkin varsin pirteä. Tiineysvuorokausia on takana vasta 57, joten eihän tässä vielä kiire ole. Minulla on nartut useimmiten synnyttäneet siinä 61-62 vuorokauden kohdalla mutta kyllä mukaan mahtuu yksi 60. vuorokaudella synnyttänytkin. Niin tässä kuin monessa muussakin koiriin (sekä ihmisiin) liittyvissä asioissa huomaa, että tiineys ja synnytys ovat hyvin yksilöllisiä, eikä siksi aikaisemmista kokemuksista oikein voi tehdä päätelmiä.




sunnuntai 18. helmikuuta 2018

Röntgen ja valmistautuminen tulevaan

Perjantaina tosiaan kävimme röntgenissä (51. vrk). Sirulla onkin masussaan aikamoinen kalasoppa. Eläinlääkärin arvion mukaan pentuja on tulossa kuusi. 

Tänään ehdimme koota Tuomaksen kanssa pentulaatikon. Nyt pesukone laulaa ahkerasti, niin saamme kaikki aluset puhtaiksi. 

Ruoka on alkanut vähän tökkiä mutta sekin täysin normaalia. Aloitan lämpöjen mittailun ensi viikolla. Yritän pidätellä itseäni tuonne keskiviikkoon saakka. Maitobaarikin alkaa pikku hiljaa täyttyä. Takanisistä kun tiristää, niin tulee jo tippa maitoa. 

Sirulla vointi on edelleen erinomainen. On jaksanut hyvin lenkkeillä, vaikkakin tietysti omaa tahtiinsa. Nyt lenkit tehdään erikseen, niin ei tarvitse hoppuilla suuntaan tai toiseen. 

Kuva käsittelemättömänä

Kuva osittain tummennettuna numeroiden kera

keskiviikko 14. helmikuuta 2018

7/9


Tänään tuli seitsemän viikkoa täyteen ja laskettuun aikaan olisi vielä se kaksi viikkoa. Siru alkaa kyllä jo muistuttaa rantapalloa. Ruoka maistuu edelleen ja lenkilläkin on Sirpa kulkenut mukana. Tahti tosin hidastuu päivä päivältä mutta se on ihan suotavaakin. Kohta pitää alkaa erikseen käyttää mammakoira omille pikku lenkeillään. Video on tältä päivältä, kun kävimme Peurungassa lenkillä.

49. vrk

Sirpa <3

Siru ylhäältä kuvattua

perjantai 9. helmikuuta 2018

44. vrk - Ihanaa! Viikonloppu!

Niin se taas on viikko vierähtänyt, ja Sirun pentumaha sen kuin kasvaa kasvamistaan. Otimme tänään nopeasti kuvat ihan kännykällä tuossa ulkona ja äsken keittiössä, kun tyttö tuli niin sopivasti jalkoihini makaamaan. 

Sirun vointi on hyvä. Ruoka maistuu ja lenkeilläkin on hyvin jaksanut mukana. Ei nyt enää ihan jokaiseen "lähtöön" lähde mutta hyvin nousee vielä jalka. Tämä viikonloppu menee rennoissa merkeissä mutta ensi viikonloppuna käyn tuomaroimassa lauantaina Pieksämäellä tokokokeessa ja sunnuntaina pitäisi ehtiä pistää laatikko pystyyn kaiken muun ohjelman lisäksi. Laskettu aika sijoittuu muuten Keski-Suomen talvilomaviikolle, mistä en voi olla kuin hyvilläni. Hienosti ajoitettu! Ai niin, se röntgen on ensi perjantaina iltapäivästä. 



sunnuntai 4. helmikuuta 2018

39. vrk - Pentumaha kasvaa

Tiineys etenee omalla tahdillaan ja maha alkaa selkeästi nyt kasvaa. Ruokaa menisi alas hurumycket, joten joudunpa sitä vähän annostelemaan. Aamuisin Siru syö 3 dl pentunappulaa, päivällä 2 dl pentunappulaa ja illasta reilun annoksen yrjölänpuuroa ja lihaa. Lenkkeily sujuu aivan normaalisti muun laumani jatkeena. Tosin tietyissä tilanteissa kytken Sirun, jotta mammakoira ei intaantuisi lähtemään kisasille toisten koirieni kanssa. Kovasti vielä olisi menohaluja kasvavasta pentumahasta huolimatta. Huomenna alkaakin sitten matokuuri.

Siru ylhäältä tänään 


Siru köllöllään


Siru ja joku älytön photobomber

Vatsalinja alkaa jo vähän hävitä

Siru nauttii auringosta


sunnuntai 28. tammikuuta 2018

32. vrk - Viikonloppu synttärihumussa

Meillä oli tänään nuorimmaisen poikamme 6-vuotissynttärit ja hulinaa on riittänyt. Siru on onneksi tottunut perheemme elämään, eikä osaa stressata yhdeksästä lapsesta lähtevää meteliä ja hulinaa. :) Toki ihan liikenneturvallisuuden nimissä koirat olivat portin takana. 

Ruoka tuntuu maistuvan nyt taas erittäin hyvin. Sitä menee 6 dl päivässä tällä hetkellä. Enemmänkin menisi, jos antaisin muttei tarkoitus ole kuitenkaan ihan palloksi Sirua syöttää. Nappasimme Tuomaksen kanssa nopeasti seisotuskuvan aamulenkin jälkeen.

Sirun masu - vuorkausia takana 32

torstai 25. tammikuuta 2018

Tukevasti tiineenä

Tänään olikin SE päivä. Täytyy myöntää, että jännitti ihan mahdottomasti, vaikkakin selkeitä oireita on ollut ilmassa. Siru on ollut hyvin nälkäinen, ja niinpä olenkin antanut viime viikosta lähtien päivästä vähän ylimääräistä. Viikonloppuna sitten yhtäkkiä erityisesti aamuruoka tökki. Sunnuntaina osa jäi jopa kuppiin. Aloin jo kovasti olla toiveikas, kun välistä uumakin näytti jo vähän hävinneen. Toisinaan taas olin sitä mieltä, että edelleen se sieltä selkeästi löytyy.

Ei siis auttanut muu kuin odottaa tähän päivään ja ultraan. Ultrassa oli nähtävissä useampi pentu mutta tarkkaa määrää ei voi ultran perusteella sanoa. Odotettavissa kuitenkin ihan normaalin kokoinen pentue. Painoakin oli Sirulle tullut vähän reiluun kolmeen viikkoon 0,9 kiloa. Nyt on vuorokausia takana 29 ja edessä vielä ainakin toinen mokoma. Laskettu aika sijoittuu siis tuonne viikolle 9. 



Nyt kun tiineys on todettu, blogikin alkaa elämään ihan uutta vaihetta. Ensimmäiseksi minun pitänee kirjoittaa hieman Sirun suvusta.